Hyvät LASSO-hankkeen tutkimuspäiväkodit ja tutkimuslasten vanhemmat,

Näin vuoden 2015 päätteeksi on ilo kiittää Teitä kuluneesta yhteystyöstä lasten ja tutkimuksen hyväksi. Syksyn aikana ilmoittautuneiden lasten aineiston keruun ensimmäinen vaihe on saatu kunnialla päätökseen ja onnistuimme loistavasti muun muassa kortisolinäytteiden ottamisessa.

Aineiston keruu jatkuu tulevan vuoden myötä muun muassa keväällä ilmoittautuneiden lasten näytteiden keräämisellä sekä päiväkodeissa tehtävillä Bayley-testauksilla. Uusien lasten vanhemmille on lähetetty sähköpostitse myös kysely lasten terveydentilaan liittyen, mihin voitte vastata sähköisesti viestissä olevan linkin kautta.

Toivomme vilpittömästi yhteystyön jatkuvan yhtä antoisana myös tulevaisuudessa.

Rauhallista Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Parhain terveisin,

LASSO-hankkeen tutkimushenkilöstö

Mainokset